Katettaisiinko Kalevan urheilupuiston katsomo?

Kalevan urheilupuiston vuonna 2019 julkaistussa kehittämissuunnitelmassa mainitaan optiona katsomon laajentaminen ja kattaminen. Vaikka kotimaisessa jalkapalloilussa ovat viimeinkin koittaneet valoisat ajat, ei urheilutapahtumissa aina vältytä sateelta. 

Pidän katsomon kattamista kannatettavana ajatuksena, joka vahvistaisi Kalevan urheilupuiston asemaa urheilutapahtumien järjestämispaikkana säällä kuin säällä. Samalla kannattaisi päivittää ilkivallantekijöiden suosiossa oleva jo hieman elämää nähnyt toimitsijakoppi.

Keski-Uudellamaalla välimatkat ovat sen verran lyhyitä ja yhteydet toimivia, että kiinnostaviin tapahtumiin on mahdollista houkutella väkeä myös naapurikunnista. Hyvästä esimerkistä käy PKKU:n ja JäPS:n taannoinen derby, johon saapui paikalle huomattava määrä järvenpääläisiä kannattajia. 

Penkkiurheilu on itselläni lisännyt kipinää myös omaan liikunnan harrastamiseen, enkä usko olevani ainoa. Kannattajakulttuuriin panostaminen onkin oikein toteutettuna panostamista myös kansanterveyteen. Liikunnan riemu kuuluu kaikille!

Antti Kettunen

(vas.)

Kerava

Julkaistu Keski-Uusimaassa 4.9.2020

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s